Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2010

Keittiöremontti 14.päivä

Tänään aamulla tuli putkimies Mansen Putki Oy:sta. Vesijohdot vedettiin seinää pitkin vanhasta liittymästä uuteen kohtaan, jonne uusi vesihana tulee. Muuten tänään oli vissiin keskitytty muurin kanssa puurtamiseen. Muuria oli nyt piikattu auki ja pelti kehikoineen oli istutettu hormiin. Kaiken lisäksi … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 13. päivä

Tänään on taas asiat nytkähtäneet eteenpäin. Palotarkastaja oli käynyt eilen ja olivat katsoneet miten hormiin saisi pellin laitettua. Kyllähän se lienee onnistuu, mutta vaatii vissiin hieman näpertelyä. Mutta onnistunee kuitenkin. Hetken ehdin jo epäillä, ettei puulieden asennus onnistukaan. Haasteena on … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 12.päivä

Tänään on saatu katto maalattua, samaten seinät. Ylimääräiset laudat on kannettu ulos. Palotarkastaja ei ainakaan tänään ole käynyt. Tai ainakaan ei ole näkynyt. Muurin pinta on edelleen piikattuna auki. Remontin työnjohtaja oli tosin isännälle kertonut hankkivansa pellin. Itse aloin jo … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 11. päivä

Nyt alkoi sitten keittiöremontin kolmas viikko. Remonttimies aloitti muurin tasoittamisella. Haasteeksi on muodostunut pellin paikan löytäminen. Muuria on nyt koputeltu auki siitä, missä pellin on uskottu olleen. Mutta ei ollut löytynyt. Aikovat hommata paikalle palotarkastajan, joka katsoo tarkemmin pellin paikan. … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Avainsanat: , | Kommentoi

Keittiöremontti 10. päivä

Nyt on sitten saatu seinälaudoitukset valmiiksi. Keittiön oven ja muurin välissä on seinää noin 10 cm, johon on myös laitettu vaakalaudoitus – eli lattiasta kattoon 10 cm laudanpätkiä. Olisi saattanut jäädä itseltä tekemättä moinen näpertely. Kaksi viikkoa on remonttia nyt … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 9. päivä

Seinälaudoitus alkaa olla valmis. Nyt kun huoneen seinät ovat aivan valkoiset, niin huone tuntuu aiempaa pienemmältä. Seinälaudoitus on vaakaan, mikä ehkä osaltaan saa huoneen vaikuttamaan matalammalta. Etenkin, kun katto on edelleen puun värinen. Se tullaan kyllä maalaamaan myöhemmin valkoiseksi. Remonttimies … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 8. päivä

Tänään on tehty sitten seinälaudoitusta eteenpäin.Vanhan laudoituksen päälle tulee tukirimat, joihin seinälaudat kiinnitetään. Homma tuntuu etenevän ihan hyvin. Välillä mietin, että missä vaiheessa lattia hiotaan ja vahataan – ennen vai jälkeen kaapistojen tulon? Eihän tuo muuten mietitytä, mutta kaapistot tulevat … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Keittiöremontti 7. päivä

Tänään sitten taas tapahtuikin. Lattia on liki valmis, mitä nyt sähkömiestä varten on jokunen lauta jätetty laittamatta. Että saa johdot vedettyä lattian alle. Seinä, jossa on mineraalivillat, on nyt levytetty. Kipsilevyä vaan päälle. Isolle ikkunaseinälle on aloitettu rimojen laitto seinälaudoitusta … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö, remontti | Avainsanat: | Kommentoi

Keittiöremontti 6. päivä

Viikonlopun jälkeen ei maanantaina kauheasti tapahtunut. Lattiamies kävi katsastamassa perjantaina muuratun lieden pohjan ja teki jonkin verran lattiaa eteen päin.

Kategoria(t): keittiö, remontti | Kommentoi

Puulieden löytäminen haastavaa

Kyllä on vaikeata löytää sopiva puuliesi. Myynnissä on italialaisia ja saksalaisia puuliesiä vaikka kuinka. Luonto ei kyllä anna periksi ostaa muuta kuin suomalaisen puulieden. Haasteena on kuitenkin hellojen hormiliitännän sijainnit. Monessa hellassa liitäntä on lieden yläreunassa kuten esim. SVT:n Susanna … Lue loppuun

Kategoria(t): keittiö | Avainsanat: , | Kommentoi