Pihavajan maalausta

Talomme ulkolaudoitus uusittiin pari – kolme vuotta sitten. Talomme oli jossakin vaiheessa maalattu vaalean sinivihreäksi. Maalin alta löytyi kuitenkin keltaista maalia ja päättelimme talon olleen alun perin keltaisen. Niinpä sitten uusi ulkoverhoilu maalattiin keltaiseksi (Tikkurilan talomaalivärikartan 505X), mutta ikkunanpielet yms. maalattiin nyt valkoisiksi, vaikka ne alunperin olivatkin olleet punaruskeat.
Nyt oli sitten vuorossa pihavajan maalaaminen samanväriseksi talon kanssa. Pihavaja on ollut vuosikaudet aivan eri värinen kuin itse talo. Ruskeat räystäslaudat ja nurkkalaudat seinien ollessa lähinnä kermanvalkoiset. Irtoavia maalipintoja ei ollut, joten pesimme ennen maalausta seinät Tikkurilan maalipesulla, joka irrotti liat seinistä. Kunhan seinät olivat kuivanneet pesun jälkeen pari päivää. Vähempikin olisi varmaan riittänyt, mutta ei ehditty maalaushommiin aiemmin. Tänään oli ihan sopiva päivä maalaushommiin. Maalina oli Tikkurilan Pika-Teho talomaalia, joka on öljypitoinen akrylaattimaali. Saa sitten nähdä miten hyvänä se pysyy. Ainakin talossa on maali ollut nyt kolme vuotta eikä minkäänlaisia vaurioita ole tullut. Varoiksi ulkoverhoilun alle jätettiin kunnon tuuletusraot, jotta ilma pääsee kiertämään. Pika-Teholla maalatun pinnan voi Tikkurilan ohjeiden mukaan pestä huoltopesuaineella aikaisintaan kuukauden kuluttua maalauksesta.

Kategoria(t): piha, remontti Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti